Tarvitsin aikalisän. "Heitin" ukon pihalle. 
Ajatukseni ovat hieman ristiriidassa.... Rakkaus vastaan miehen päihdeongelma... Oli pakko tehdä joku ratkaisu.
En tiedä onko tää lopullista, toivon että ei.. Mutta aika sen vaan näyttää.
Aika on ihmisen vihollinen, ainakin minun.

Kukaan ei kertonut, että itsenäisyyspäivänä on päväkodit kiinni. Fiksuna sitten letkautin hakiessani lasta tarhasta, että "nähdään huomenna", tämä olisi voinut mennä vielä inhimillisestä ajatuskatkoksesta, mutta tarhatädin kertoessa, että huomenna ovat kiinni -paljastin itseni loksauttamalla leukani lattiaan ja änkyttämällä jotain "miiiiks kukaan ei kertonut mulle mitään....."
Pitäisköhän koittaa keskittyä vähän enemmän?

Sain yhden kommentin jo blogiini, outoa. Itseasiassa olisin varmaan unohtanut koko blogin ellen olisi saanut ilmoitusta sähköpostiin.. Kiitos sinulle kukalienet <3

Todella outoa olla "yksin" kotona. Tämä epävarmuus on jotenkin sairaalloisen tukehduttavaa.
En tiedä mitä mies aikoo tehdä, en tiedä tulevaisuudesta mitään
-ainoa, että nyt ollaan minä, poika ja koira ja yritämme selviytyä tästä alkushokista.
Poika on onneksi vielä niin pieni, ettei ymmärrä vielä kunnolla.. Mutta kyllä hän silti varmasti aistii isän puuttumisen ja mun matalan mielialani.... :/

Toisaalta on hyvä oppia edes tässä vaiheessa hoitamaan omaa lastaan ja ottamaan vastuuta, kun se siinä alkuvaiheessa jäi vähän oppimatta..

Toivottavasti saadaan kaikki nukuttua ensi yö, ja toivottavasti mies ei tee mitään typeryyksiä...