Ensimmäinen päivä, kun mies on poissa. Outoa, tyhjää, hiljaista, vaikeaa.
Lapsella on ripuli. Olen siivonnut puhdasta paskaa koko päivän joka paikasta... Onpahan ollut käsillä tekemistä.
Tupakkaa menee, ajatukset rientää ristiriitaa.. Haluanko jatkaa suhdetta vai en.... Rakastanko, pärjäänkö, osaanko...
Miten lapsi suhtautuu, miten huoltajuus, miten asuminen... Alkaako ukko käyttää enemmän jos erotaan? 
Mut en oo vastuussa aikuisesta ihmisestä, tiedän.. Mutta silti hän on mulle todella tärkeä.. En halua hälle pahaa.
Mutta  en jaksa tätä epätietoisuutta ja epävarmuutta päivästä toiseen, mun on pakko miettiä myös itseäni!
Ja lastani... Ja vähän miestäni.
Mutta hän ei ajattele mua ollenkaan, ei ainakaan tunnu siltä :( 
Vaikeeta olla paikallaan ja odottaa, mihin lopputulokseen mies päätyy, mä en kestä olla paikallani!!! 
Puhuin sen kans puhelimessa, ja hän oli vaan "oliko muuta oliko asiaa".... selvä merkki siis, että eipä häntä enää kiinnosta..... Mutta... Minä... Kaipaan... :(